Apteekista.

Raskaus, imetys ja ummetus

Onnellinen odotus tuo mukanaan myös kiusallisia vaivoja. Lähes kaikki odottavat äidit tietävät, että aamupahoinvointi ja närästys liittyvät raskauteen. Mutta myös ummetus on yleistä odotusaikana.1

Odotusajan ummetus voi johtua esimerkiksi:

  • hormonitoiminnan muutoksista, jotka hidastavat suolen toimintaa
  • liikunnan vähenemisestä
  • sikiön ja kohdun kasvusta. Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana sikiö voi aiheuttaa painetta paksusuoleen ja hidastaa suolen toimintaa.
  • rautavalmisteiden käytöstä. Jotkut rautavalmisteet saattavat kovettaa vatsaa.

Vinkit odottajalle: näin ennaltaehkäiset ummetuksen

  • Juo riittävästi vettä. Raskaana oleva tarvitsee noin 1,5–2 litraa vettä päivässä. Sokeripitoisia juomia ei kannata juoda, sillä ne voivat vain pahentaa ummetusta.
  • Syö täysjyväviljatuotteita, kasviksia, juureksia ja hedelmiä, esimerkiksi luumut ja päärynät sopivat hyvin kovalle vatsalle. Lisää leseitä tai auringonkukansiemeniä puuroihin ja jogurtteihin.
  • Liiku päivittäin, sillä se aktivoi suolen toimintaa. Raskauden puoliväliin asti voit hyvin jatkaa normaaleja liikuntaharrastuksia. Esimerkiksi uinti, kävely, sauvakävely, hiihto, pyöräily ja äitiysjumppa sopivat hyvin vielä loppuraskaudenkin aikana.
Liikunta voi ehkäistä ummetusta myös raskausaikana

IMETYS JA UMMETUS

Synnytyksen jälkeen vessassa käynti saattaa jännittää ja tehdä kipeää. Vauvan myötä rutiinit menevät uusiksi, eikä vessassa ole aikaa odotella. Säännöllinen liikunta jää helposti vähemmälle. Myös uusi elämäntilanne saattaa stressata.

Sekä raskauden että imetyksen aikana kannattaa huomiota kiinnittää ruokavalioon, jotta välttyy ikävältä ummetukselta. Jos terveelliset elämäntavat eivät riitä, ummetuksen hoitoon voi kokeilla esimerkiksi helposti annosteltavaa, neutraalinmakuista LAXOSOFT®-liuosta, joka pehmentää kovan vatsan hellävaraisesti. Jos olet raskaana tai imetät, on kuitenkin suositeltavaa kysyä lääkäriltä neuvoa ennen LAXOSOFT®-valmisteen käyttöä.

1 Tiitinen, A. (2018) Raskaus (normaali kulku). www.terveyskirjasto.fi. Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim 1.10.2018.

Miten suolisto toimii?
Mistä ummetus johtuu?

Lue lisää
ruokavaliomuutokset matkalla voivat aiheuttaa ummetusta

Matkailija!
Ennakoi vatsavaivat,
varaudu ummetukseen.

Lue lisää
raskaus voi tuoda mukanaan myös ikäviä vatsavaivoja

2-vuotiaalla vatsa kovalla?
Hellävarainen apu lapsen
ummetukseen.

Tutustu Laxosoftiin